keskiviikko 20. elokuuta 2014

Friends are like stars

you can't always see them but you know they're always there.

Vaihdon yksi suurimmista haasteista tulee ehdottomasti olemaan ystävistäni erossa oleminen! Vietän vapaa-ajastani suurimman osan ystävieni kanssa ja he ovat minulle se toinen perhe. En osaa kuvitella, etten tule näkemään heitä viiteen kuukauteen. Onneksi kuitenkin osa ystävistäni on tulossa vierailemaan luokseni, mikä varmasti helpottaa pahinta ikävää <3 
Nykyään on myös facebookit, instagramit, skypet ja whatsappit joten yhteydenpito on onneksi helppoa.

Tiedän, että Dublinissa tulee ajan kanssa kuin toinen koti, sieltä saa uusia ystäviä ja
uudet rutiinit. Mutta nyt se ajatus tuntuu hassulta ja ajatukset pyörivät sen kanssa ketä
tänne jää. Viisi kuukautta on kuitenkin niin lyhyt aika, että se menee loppupeleissä aivan

liian nopeasti! Tähän keräsin nyt kuitenkin kuvia ystävistäni ja ystävyydestä kertovia
mietelauseita joista pidän, sillä blogi on vaihdosta ja siihen liittyvistä ajatuksista.


Tätä kirjoittaessa sovin samaan aikaan viimeisiä kertoja jolloin näin ystäviäni ennen lähtöä.

Kalenteri alkaa olla täyteen buukattu ihanien ystävien näkemisestä, kiireiset kolme viikkoa ;)
Onneksi tulossa on vielä läksiäiset, joihin suurin osa ystävistäni pääsee paikalle<3

A friend is one that knows you as you are, understands where you have been, 
accepts what you have become, and still, gently allows you to grow.
 ~William Shakespeare



A friend is someone who knows all about you and still loves you.
~Elbert Hubbard 

There is nothing better than a friend, unless it is a friend with chocolate. 
~Linda Grayson


True friendship comes when the silence between two people is comfortable.
~David Tyson Gentry 

It’s the friends you can call up at 4 a.m. that matter.

~Marlene Dietrich 


Family isn't always blood. 
It's the people in your life who want you in theirs.
The ones who accept you for who you are.
The ones who would do anything to see you smile,
and who love you no matter what. 

Some people go to priests, others to poetry, I to my friends.
~Virginia Woolf


The real test of friendship is can you literally do nothing with the other person?
Can you enjoy those moments of life that are utterly simple?
~Eugene Kennedy

A friend is someone who can see the truth and pain in you
even when you are fooling everyone else.


Sometimes being a friend means mastering the art of timing. 
There is a time for silence.

A time to let go and allow people to hurl themselves into their own destiny.

And a time to prepare to pick up the pieces when it’s all over.
~Octavia Butler

friends are the family we choose for ourselves 


One of the most beautiful qualities of true friendship is to understand and to be understood.

A real friend is one who walks in when the rest of the world walks out.


"The most important thing in life is your family.

There are days you love them, and others you don’t.
But, in the end, they’re the people you always come home to.
Sometimes it’s the family you’re born into and 
sometimesit’s the one you make for yourself."
~Carrie Bradshaw

“Friendships don’t last for years,you have to invest in them.”
~Carrie Bradshaw

maanantai 7. heinäkuuta 2014

64 Days

Noin kaksi kuukautta lähtöön ja mitäs olen tässä kesällä tehnyt lähtöni eteen? Jos rehellisiä ollaan niin aivan liian vähän. Olen selvittänyt muutamien Irlanti-kontaktien kautta, millä alueella kouluni sijaitsee (Dublin 8), mikä alua on keskusta (Dublin 2) ja mistä minun tulisi etsiä asuntoa. Ainiin ja kävin ihailemassa matkalaukkua jonka aion matkalle ostaa : D Todella huimaa edistystä.

Vakuutuksia en ole vielä selvittänyt, puhelinliittymän kohtaloa suomessa, ostanut sitä matkalaukkua, varannut hostellia enkä löytänyt asuntoa. Asuntoja olen kyllä katsellut, mutta alan saada pientä pakokauhua sen suhteen, ettei sopivaa asuntoa vain löydy ennen lähtöä. Todellisuus on luultavasti siis ainakin viikon verran hostelliasumista ja rukoilua siitä, että löydän asunnon syksyksi. Asunnon löytäminen Dublinista neljäksi kuukaudeksi rajatuilta alueilta kun ei todellakaan ole helppoa. Lähes kaikki vuokra-asunnot ovat yli vuodeksi, kalliita tai vapautuvat heti. Mistäpä siis inhimillisen hintainen, syyskuussa vapautuva vuokra-asunto? Toivottavasti sellainen nyt tulisi vastaan.

Musta ei vieläkään tunnu siltä, että olisin lähdössä. Ajatus on edelleen naurettava, vaikka lähdöstä on puhuttu nyt kaverienkin kanssa enemmän ja mietitty koska ihmisiä tulisi käymään. Koululta vain ei ole tullut mitään tietoa lomista yms mikä vaikeuttaa vierailijoiden saapumisen suunnittelua huomattavasti. Ja tietenkin se asunnon puute xD

Lisäksi tänään töissä tuli yht äkkiä mieleen niinkin arkinen juttu kuin ruoka ostokset. Eihän siellä ole mitään Prsimaa, saati mitään tuttuja merkkejä hyllyllä! Toisinsanoen ei mitään tietoa onko tuote hyvä ja halpa, huono ja halpa, kallis ja hyvä vai kallis ja huono. Tämän lisäksi inhoan jo Lidliäkin kauppana, ja siellä varmaan kaikki kaupat muistuttavat Lidliä, saan varmaan jonkun kohtauksen kauppaa etsiessä..

Noh tällä viikolla on pakko selvittää ainakin vakuutukset, laukun voisi käydä ostamassa kun tulee palkka, ja puhelinliittymääkin setviä. Nyt ajatukset kuitenkin on kahden viikon päässä olevissa häissä<3 Ihanan kummityttöni vanhemmat menevät naimisiin ja päivästä tulee varmasti ikimuistoinen!

Tulipas taas sekava tarina, mutta piti tulla tänne purkamaan ajatuksia ja samalla saada omaan päähän taottua, että se aika loppuu kohta kesken ja asioita on pakko alkaa hoitaa! Nyt kuitenkin nautin Suomen kesästä (kun se aurinkokin viimein tuli) ja ihanista ystävistäni, jotka nyt ovat niin lähellä, mutta sykysllä niin kaukana<3

lauantai 24. toukokuuta 2014

108 Days

Lähtöön on nyt virallisesti 108 päivää, jeps viimeinkin varasin lennon! Dubliniin lennän Norweigianilla reittiä Helsinki - Oslo - Dublin ja kestoa taisi tulla vähän alta seitsämän tuntia Oslon stopin kanssa. Vaihtoaikaa oli kivasti parisen tuntia, joten ei ole liian kiire tai liian paljon aikaa. Yksi ystäväni käykin samaisella Oslon kentällä pari kertaa ennen minua ja lupasikin sitten vinkata ne parhaat paikat kentältä ;>

Lähtö on siis 9.9 ja heti aamusta, Dublinissa taisin olla 12 aikaan. Seuraavaksi pitäisikin etsiä kiva hostelli johon varata huone varmaan ainakin kolmeksi päiväksi tai enemmän ja alkaa etsiä sitä asuntoa. Pitäisi selvittää vielä ne hyvät ja huonot alueet, että tämän saisi kunnolla käyntiin.

Koulultakin tuli mailia, että kaikki on ok vaihdon suhteen ja sinnepäin ollaan yhteydessä seuraavaksi vasta syksyllä! Kurssien kanssa osallistun kaksi viikkoa useamalle kurssille ja tämän jälkeen valitsen kurssit jotka haluan siellä lukea. Ihan kivaa, että ensin pääsee katselemaan millaisia kursseja on kyseessä ennekuin tarvitsee valita! Pitäisi katso ne mitkä sopisi parhaiten hopsiin, mutta varmaan ne kiinnostavimmat ja "helpot" kurssit tulevat houkuttamaan ;D

Nyt pitäisi listata kaikki asiat paperille, mitä pitää vielä hoitaa ja alkaa tekemään niitä järjestyksessä. Pikkuhiljaa pikkuhiljaa (: 

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Party nights

Hämähäkkien lisäksi mietittyy myös kulttuurilliset erot. Kuulemani mukaan ihmiset ovat todella ystävällisiä ja jos kadulla näyttää eksyneeltä on siinä hyvin äkkiä joku kysymässä oletko hukassa ja voiko sinua auttaa, myöskin small talk on erittäin yleistä. Varmaan alkuun outoa tähän suomalaiseen hiljaisuuteen tottuneena, mutta eiköhän tuohon totu. Pubi kulttuuri on myöskin Irlannisa vahva mikä taa Suomessa on melko olematon, ehkä. Yleensä kaverien kanssa käydään syömässä tai kesällä ehkä terassilla töiden jälkeen, Irkuissa mennään pubiin. Tai näin ainakin annetaan olettaa :D Koska olen viimeksi ollut pubissa? Meinasin sanoa työpaikan virkistyspäivän ja Järvenpään iki-ihanan karaokebaarin, mutta tajusinkin ravanneeni tämän jälkeen useammilla approilla ja vielä useammassa pubissa.


On oltu Hukkiksessa ja Helsinginkadun approssa, sekä tietenkin muissakin opiskelijabileissä, mutta pubeista nyt tulee mieleen approt. On menty metrolla vuosaaresta Kaisaniemeen ja koettu mitä kummallisimmat pubit matkan varrella. Tai kävelty kartan kanssa ympäri kalliota ja toivottu ettei eksytä ja selvitään vielä takaisin keskustaan! On kumottu mitä omituisimpia shotteja (fireball hyi), drinkkejä ja ihan perinteisiä siidereitäkin. Kerätty leimoja, saatu merkkejä ja ihmetelty aamulla kännykässä olevia kuvia. Tämä kaikki nyt on kuitenkin osa sitä opiskelija elämää, se paras osa! Liikkeellä ollaan aina omassa tiimissä, mutta matkan varrelta löytyy usein monia ihania ystäviä<3

Nyt sitten mietinkin miten Dublinissa? Onko siellä jotain aproja vastaavaa vai ollaanko vaan iltaisin pubeissa. Kyllä sielläkin ainakin jotakin juhlimista tapahtuu sen perusteella mitä muista blogeista on löytänyt, mutta millaista se sitten oikeasti on. Sellanen perus baari iltama, approt, pubissa istumista vai jotain ihan muuta? Who knows, taitaa selvitä vasta kun perille pääsee.


Ehkä epäoleellisin asia miettiä tässä kohtaa, mutta mietityttää kuitenkin. Oleellisempaa olisi etsiä asuntoa, varata lento, hoitaa vakuutuksia yms, mutta ei. Sen sijaan mietin sitä millainen opiskelijaelämä Dublinista löytyy. Tilasin senään Eurooppalaisen sairasvakuutus kortin, edes yksi asia tehty super pitkältä listalta. Päiviä lähtöön (alustavasti) on jäljellä 128. Tavallaan vähän tavallaan paljon, mutta vieläkään ei lähtö ole liian todellisen tuntuinen. Se on siellä jossain kaukaisuudessa, ehkä se konkretisoiutuu edes hieman kun lennon saisi varattua, we'll see!