maanantai 12. tammikuuta 2015

#Weekend

Toisiksi viimeinen viikonloppu Dublinissa on takana ja lähtö kotiin lähestyy kovaa vauhtia. Viikon päästä vietän viimeistä iltaani Dublinissa ja ensi viikon tiistaina onkin aika palata takaisin Suomeen ja arkeen, sillä Laureassa koulu alkoi jo tänään ja missaankin tylikkäästi kaksi ensimmäistä kouluviikkoani! Hupsii ;D Kuvat on pikselisiä pahoittelen, mutta parempi nekin kuin ei mitään.

Mitäs sitten mahtui toiseksi viimeiseen viikonloppuun? Ystäviä, bulmerssia, pubeja, clubeja, tanssimista, haikailua ja irtiottoa kokeisiin luvusta (muille ei minulle, oman vikaan kokeen lukemiset voisi aloitella tossa parin päivän päästä.. ). Viimeisiä vieraitakin pyörii täällä vielä joten myöskin usia tuttavuuksia mahtui matkaan! Perjantaina suunnattiin siis illasta hieman mennäänkö eikö mennä meiningin jälkeen kohti keskustaa ja clubeja ja päädyttiinkin jälleen Sams:in kautta Cafe seineen, jossa sitten tanssittiinkin taas koko ilta ennen kotiinpaluuta. Ilta oli sellainen hyvin tyypillinen päätetään lähteä  puoli 10 joten pikavalmistautuminen ja clubille :D

 

@ Sams with girls

Cafe Seinessä soitti aina välillä sähköviulusti biisien päälle ja 
täytyy kyllä sanoa, että kuulosti ihan super  hienolta!

Lauantaina nukuin hieman pidempään, tein muutaman rästissä olleen blogilates treenin ja kokkailin kaikessa rauhassa. Alku illasta suuntasin sitten Christinalle jossa hetki laittauduttiin ja matka jatkui kohti temple baria ja Auld Dublineria (en nyt ole varma miten nimi kirjoitetaan old vai auld olen nähnyt kumpaakin versiota), jossa oltiinkin sitten melkein sulkemiseen asti! Kuitenkin edellisen illan bilettämiset ja Christinan ystävän aikainen paluulento hieman rajoittivat ja lähdettiinkin kotia kohti siin kahden aikaa. Kuitenkin kuin aikasin oltiin lähdetty olivat kaikki vielä nälkäisiä ja päädyttiinkin varmaan viimeisen kerran yhdessä syömään Eddie Rocket'siin yöpalaa. Tai kuka tietää jos vielä viimeisenä vkloppuna sinne päädytään :D

 

Sää on koko viime viikon ollut suhteellisen surkea ja sen pitäisi vielä jatkua samalla linjalla muutamisen päivän. Vesisadetta tai sadekuuroja ja aivan jäätävän voimakasta tuulta! Eipä siis tee mieli poistua juuri kuin kauppaan ja takaisin kotiin! Olenkin siivonnut koko huoneeni lattiasta kattoon uutta asukasta varten ja helpottaakseni omaa lähtöäni, pessyt viimeisen kerran kaksi koneellista pyykkiä, joka tälläkin hetkellä kuivuu ympäri huonettani henkareissa :D ja koittanut syödä kuivakaappiani tyhjäksi heikolla menestyksellä.. Noh vielä on viikko aikaa ;>

Mitäs sitten olisi tarkoitus tehdä viimeisinä päivinä? Kaikki muut lukevat vielä kokeisiin sillä suurimmalla osalla on jäljellä kahdesta neljään koetta, kun minulla on enän yksi, joten lähes kaikki lukevat nenä kiinni muistiinpanoissa kuten hyvän opiskelijan kuuluukin. Tarkoitus olisi kuitenkin tutkia vielä muutamia  nähtävyyksiä, käydä syömässä kavereitten kanssa, fiilistellä Dublinia ja hieman shoppaillakkin. Niin ja tottakai juhlia! Varsinaiset läksiäis juhlinnat pidetään 19pv kun viimeistenkin ovat saaneet kokeet taaksensa. Katsellaan siis millaisissa olotiloissa sitä lennetään takaisin Suomeen xD

PS. Kun katsoo vaatekaappia ja matkalaukkua mietin vain miten saan kaiken takaisin suomeen, vaikka en edes ole pahemmin shoppaillut.. We'll see ;>

perjantai 9. tammikuuta 2015

Weird things part 2

Jatketaan näillä outouksilla mitä täältä taas on tullut vastaan! Tunnisteen "Weirdthings" alta löytyy toinen vastaavanlainen outous postaus. Ei mitään maailma amullistavia, mutta kummallisia asioita :D Kuvituksena toimii satunnaiset kuvat vaihtoni varrelta, koska näistä outouksista kuvat olisi olleet todella tylsiä..


- Pistokkeet. En tajua miten tämä pääsi unohtumaan ensimäisestä, mutta pistoke tosiaan pitää ensin laittaa päälle ennenkuin siitä saa virtaa! Pistokkeessa on siis pieni katkaisija jota napsautetaan ja virta alkaa tämän jälkeen kulkemaan. Myös hella pitää siis ensin napsauttaa seinän virtakytkimestä ja sen jälkeen laittaa itse hellan levy päälle :D

- Yksinkertaiset ikkunat… No words needed!

- Lämmitys. Irlannissa lämmitetään öisin koska sähkö on silloin halvempaa. Lämmitys napsahtaa päälle alkuillsta (meillä ehkä neljän viiden aikaan) ja napsahtaa pois päältä aamusta. Miksi lämmittää taloa päivisin kun ei täällä ketään silloin ole? Hyrrr.


- Bussissa voi maksaa vain koikoilla ja jos et anna tasarahaa saat kuitin, ja voit hakea vaihtorahat bussiasemalta joka sijaitsee keskustassa.

- Bussit ovat kaksikerroksisia

- Junalippu pitää näyttää portilla kun menet junaan ja kun tulet pois junasta. Fiksua, mutta erilaista!

- Taxit. On oikeasti ihan normaalia ottaa taxi, antaa osoite ja kuskilla ei juuri ole tietoa missä se varsinaisesti on, ehkä suunta missäpäin, mutta sitten lähdetään ajelemaan ja etsimään (navigaattori on täällä tuntematon sana). Viimeksi olimme oikeassa kohdassa, mutta koska numero oli väärä ajoi kuski meidät eri paikkaan ja lopulta kävelimme takaisin noin 500m oikeaan osoitteeseen. Taxilla osoitteen etsiminen kun ei ole halpaa huvia :D

- Samaa jatkaen, myös taxit voi maksaa yleensä vain käteisellä.


- Useissa ravintoloissa ja kaupoissa on minimimaksuraja korteille (5-10euroa) eikä tästä tietenkään sanota etukäteen vaan vasta kun olisi aika maksaa. Suprise! Toki välillä on selkeät taulut, että vain käteinen.

- Yhdistelmä kortti credit/debit tuntuu olevan maailmanluokan ydinfysiikkaa. Joka kerta kun sen antaa ja jos en itse voi näppäillä ohjeiden mukaan eteenpäin vaan myyjä tekee tämän ovat he ihan pihalla :D Sama ongelma oli myös Pariisissa, Lontoossa ja Edinburghissa.. Olen siis maksanut luotolle kolmen euron kaakaoita ja tajunnut tämän vasta katsellessani kuittia. En jaksa alkaa vääntämään asian korjauksesta, koska yleensä se on vain enemmän säätöä. Siirrän siis kiltisti rahaa luotolleni kattamaan näitä "vahinko-ostoksia".




- Baarien vessoissa, ainakin naisten, on lähes aina työntekijä joka antaa paperin kun olet pesyt kätesi. Vessoissa on myös laajavalikoima kaikkea hyödyllistä hiuslakasta tikkareihin, joiden käytöstä nainen myöskin veloittaa. Meidän mielestä tämä nainen on vain vahtimassa vessojen käyttöä ;D (että siellä on vain naisia)

Tässä nyt oli tälläisiä pieniä kummallisuuksia mitä olen bongailut, ei niin suuria ja kummallisia kun ensimmäisessä postauksessa olleet, mutta kuitenkin lähes jokapäiväiseen elämään vaikuttavia outouksia! :D Etenkin noihin pistokkeisiin oli aluksi vaikea tottua, mut nyt se tulee jo automaationa! Toki täällä on sellaisiakin mitä ei tarvitse napsauttaa päälle, mutta niitä on tullut vastaan vähemmän.


PS. Kokeista on nyt jätetty taakse kaksi ja edessä olisi vielä yksi! Nyt kuitenkin muutama päivä aikaa latailla akkuja ja hoitaa muutamia lähtövalmisteluita (hyi) ennenkuin on aika viimeiselle kokeelle! :)

maanantai 5. tammikuuta 2015

Random days

Joulun koomailuista heräilin Marian tultua takaisin Dubliniin ja keksittiinkin melkoisen hyvin tekemistä päivien kuluksi. Maria palailili muutama päivä joulun jälkeen ja heti lauantaina suunnattiinkin tutkimaan alennusmyyntejä mistä matkaan tarttuikin itselleni yksi neule ja Maria selvisi ilman ostoksia. Tästä jatkettiin The Church nimiseen ravintola/kahvila/baariin joka sijaitsee Dublin ykkösen alueella etsimään lounasta. Paikka oli erikoinen ja kaunis sillä kyseinen ravintola on rakennettu entiseen kirkkoon! Ruoka oli hyvää ja syömisen jälkeen suunnattiinkin kohti leffateatteria katselemaan Exodus: Gods and kings. Koska kyseessä oli lauantai päädyimme vielä leffan jälkeen pubiin kuuntelemaan live musaa ja nauttimaan muutamat siiderit ;>

 


Sunnuntaina oltiin sovittu treffaavamme kahden aikaan keskustassa ja kehittävämme jtn fiksua tekemistä! Koska sää kerrankin suosi päätin ottaa hyödyn irti ja kävellä keskustaan nauttien maisemista ja tutuista paikoista nyt oikein varastoon! Muistinpa viimeinkin napata kuvan tästäkin katumaalauksesta mitä olen monet kerrat tuijotellut. Tekeminen jonka keksimme olikin sitten museoon lähteminen joka on ollut suunnitelmissa jo ikuisuuden! Nyt on sitten ainakin yksi Dublinen museoista käyty tutkimassa läpi ;> Museossa pyörimisen jälkeen päädyttiin vielä shoppailemaan ja matkaan tarttui tällä kertaa kummallekin neuleet! Shoppailun jälkeen haettiin vielä lounasbagelit ennenkuin jatkettiin matkaa kohti kotia.


 



Toissapäivänä Christiinakin palasi viimein takaisin Dubliniin ja varattiinkin pöytä Christinan suosittelemasta sushi ravintolasta Dublin 1. Paikan nimi oli Musashi ja ehdottomasti todella ihana pieni ravintola ja mielettömän hyvät sushit kohtuuhinnalla! Meillä kun kolmisteen oli allaolevassa kuvassa näkyvät sushit + vielä yksi californialainen maki, joka jäi kuvasta. Jälkkäriksi napattiin jäätelöpallot ja hintaa oli 19e henkilöltä, joten ei mitenkään turhan kallis paikka :> Ehdottomasti suosittelen käymään jos täällä päin liikkuu, mutta kannattaa tehdä pöytävaraus sillä paikka oli aivan täynnä ja istumaan pääsi lähes vain pöytävarauksella. Toisaalta kyseessä oli lauantai ilta.


 Susheilun jälkeen jatkettiin matkaamme temple barin alueelle ja Old Dubliner pubiin kuuntelemaan live musiikkia, höpisemään ja tietenkin nappaamaan ne siiderit! Ollaan koitettu käydä mahdollisimman paljon pubeissa ja kuuntelemassa sitä livemusiikkia, sillä sitä kun ei ole saksassa eikä suomessa siinä määrin kun täällä. Toki on irkku pubeja, mutta ei ne ole lähelläkään sitä mitä täältä löytyy. Old Dublinerin soittajat on ollut meidän mieleen sillä he soittelevat niin irkkubiisejä, kuin jotain uudempiakin biisejä :) Pubeilun jälkeen käveltiinkin sitten kotia kohti ja kerrankin mulla oli vielä akkua jäljellä ja sain napattua kuvat creepystä kirkosta, jonka ohittelen aina kotimatkallani! Massiivinen kivi kirkko on kuin suoraan jostain kauhuleffasta jo päivisin, mutta öisin se on vielä enemmän kauhuleffaan kuuluvan näköinen :D



Muuten tässä on ollut tarkoituksena lukea, mutta en saa motivaatiota lukemiseen mistään ja lukeminen on nollassa. Olen keksinyt paljon tärkeämpiä juttuja, kuten blogin kirjoittaminen, siivoaminen, kokkailu (olen tehnyt ylipaljon allanäkyviä keksejä), treenailu ja sarjojen katsominen, Score! Näillä eväillä mennään sitten huomiseen kokeeseen ja toivotaan jonkun sortin ihmettä, että kokeesta päästäisiin läpi. Huominen ilta meneekin sitten lukiessa keskiviikkona olevaan kokeesee ja sitten voikin pari päivää hengittää ennenkuin pitää lukea viimeiseen kokeeseen. Noh kunhan huomisen kokeen saan läpi, muut voi pahimmassa tapauksessa tulla uusimaan elokuussa ;D


PS. 15 päivää ja takaisin Suomeen.. Mihin se aika meni?!



torstai 1. tammikuuta 2015

Happy New Year

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Takana on ensimmäinen ulkomailla juhlitu uusi vuosi ja ilta olikin erittäin onnistunut ja ikimuistoinen :> Sää oli mitä mahtavin Suomen loskasäihin ja pakkasiin tottuneelle, sillä ulkona oli noin kymmenisen plus astetta ja liikkeelle lähdinkin ihan vain nahkatakin ja huivin voimin, eikä kylmä ollut missään kohtaan. Irlannille tyypilliseen tapaan saimme iltaan hieman sadettakin, joka onneksi ajoittui suht alkuiltaan jolloin kävelimme juhlapaikalle huimat 300m bussilta, joten sadekuuro ei meitä haitannut.


Ilta alkoi seitsämän aikaan kun Marian kanssa treffatiin O'Connel Streetillä mistä jatkettiin matkaa ystävämme ja hänen kamppieksiensä asunnolle jossa oli tarkoitus viettää aloittelut. Jokainen oli tuonut sovitusti jotakin pientä purtavaa juhliin ja loppupeleissä pöydässä olikin ihanat tarjoilut kaikkea pientä suolaista ja tietenkin boolia ;> Ilta menikin siinä musiikkia kuunnellen, höpisten, juoden ja juhlistaen vuoden vaihdetta kolme kertaa sillä piti muistaa Suomalainen, Saksalainen ja Irlantilainen vuoden vaihde. Näitä kaikkia juhlistettiin salmarihuikalla ja nyt sekin pullo on viimein entinen! ;>


 


Ennen puolta yötä lähdettiin kävelemään kohti Bank of Irelandin pääkonttoria jonka edessä oli uuden vuoden kunniaksi konsertti. Emme menneet ise konsertti alueelle, mutta musiikki kuului siihen reunamille oikein hyvin ja lopulta olikin count downin aika ja rakettien ampuminen jota oltiin tultu katselemaan. Raketit olivat säälittävät to be honest, vain sellaisia ylöspäin meneviä eri värisiä mitkä eivät edes räjähdä ilmassa.. Irlannissa on tosiaan kielletty rakettien ampuminen (tai näin meille kerrottu eikä niitä kyllä missään näkynytkään) joten itse niitä ei täällä pääse ampumaan.

 


Tästä matka jatkuikin Temple Barin alueelle uuteen vakkari pubiimme The Old Dubliner jossa loppuilta sujui tanssien ja laulaen. Illan paras biisi taisi olla Frozenista tuttu Let it go, joka räjäytti koko pubin laulamaan kovaan ääneen ;D Pubissa törmättiinkin pariin muuhun koulukaveriin joista Sabine asustaa sopivasti koulun asuntoloissa ja pilkun tultua sainkin hänestä matkaseuraa kotia kohti. Matka päätettiin taittaa kävellen sillä sää oli mukava, eikä kumpikaan ollut liian humalassa tähän touhuun. Päädyttiin hakemaan yöpalat Eddie Rocket'sista ja ihmettelemään kadulla vastaan tulevia ihmisiä. Paljon oli tappajakorkoja kädessä kantavia ja paljain jaloin tallustajia liikkeellä.

Naisten vessan viisauksia


Tänään olen nukkunut, katsellut Once Upon a Timen kolmannen kauden loppuun ja vain ollut. Koska ensimmäinen päivä on jo melkein takana tarkoittaa tämä sitä, että 18pv ja hyppään koneeseen ja takaisin kohti Suomea. Alle kolme viikkoa. Onko pakko? Tavalaan sitä odottaa Suomeen paluuta ja sitä oman elämän siellä jatkamista, mutta vitsi miten Dublinia tulee ikävä<3

PS. Kokeisiin luku on heikolla tolalla. Huomenna on pakko skarpata! :D