19 days is not enough

Lähtö lähenee jo kovin uhkaavaa vauhtia ja asiat tuntuu edelleen olevan aivan puolitiessä. Ei ole vakuutusta, ei asuntoa (tämän tosin olen jo hyväksynyt ja päätynyt siihen, että asunto löytyy vasta kun olen itse Dublinissa) ja tukien hakeminen on puolitiessä. Mitä olen saanut aikaiseksi, hakenut niitä tukia Kelalta (mutta yksi paperi puuttuu), lauantaina aion ostaa matkalaukun, lento on ollut valmiina jo ikuisuuden, selvittänyt minkä puhelinliittymän otan Dublinissa, minkä hintaista on, etsinyt lähetystön numeron ja selvittänyt aikatauluja koulusta. Ainiin ja vienyt vanhoja vaatteita yms kirpparille myyntiin, miksipä niitä jättää kaappiin lojumaan.

Nyt on myöskin jo varmaa, että ainakin kolme ihanaa ystävääni tulee luokseni käymään, lennot on varattu! Olen niin innoissani, että saan ystäviäni luokseni käymään (ja ruisleipää, salmiakkia, hapankorppuja, Fazerin suklaata.. oh well). Tällä hetkellä myös ystävät tulevat ihan eri aikoihin, eli kaikkien kanssa saa olla rauhassa, ja toisten kanssa olisi tarkoitus käydä Lontookin katsastamassa ;>

Lähtö ei sinänsä tunnu vielä todelliselta, vaikka pikkuhiljaa se alkaa hiipimään takaraivoon. Matkustan yksin, oikeasti yksin. Olen lentänyt elämässäni säälittävät kuusi kertaa ja aina olen vain seuraillut muita. Nyt sitten pitäisi itse lähteä matkalaukun ja ison käsimatkatavaran kanssa seilaamaan kolmelle kentälle, joista kaksi on aivan tuntemattomia. Helsinki-Vantaa, Oslo ja Dublin.. Saa nähdä selviänkö minä tai matkatavarani ehjänä perille, tai samaan aikaan. Toivossa on hyvä elää :D

Ps. Kävin tänään (yeps olen tosi ajoissa) hakemassa uuden passin. Saa nähdä ehtiikö passi saapua ennen lähtöäni. No kuten poliisi minulle heitti "jännityksessä on hyvä elää" ;>