maanantai 24. marraskuuta 2014

Weekend with a friend

Perjantaina ystäväni Anna saapui Suomesta tänne ilahduttamaan elämääni ja tutustumaan tähän upeaan kaupunkiin, jota nyt voin kutsua kodiksi. Musta on ihan parasta saada vieraita Suomesta sillä on ihana päästä konkreettisesti näyttämään missä nyt asun ja tutustuttamaan ystäviäni Dublinin saloihin! Annan seurasta sain nauttia kokonaiset kolme päivää ja huomenna se lähteekin jo takaisin Suomeen, mutta ei hätää sillä äitini saapui tänään ystävänsä (ja kassillisen Suomi juttuja) kanssa Dubliniin. Vielä siis muutaman päivän saan nauttia vieraista täällä ja sitten onkin aika vaihtaa asemaa oppaasta turistiin ja suorittaa muutama ulkomaanmatka ;>
Mitä sitten tänä viikonloppuna tehtiin, kun piti tutustua kaupunkiin, vaihtaa kuulumisia ja kaikkea muuta jännää! Nyt pääsette, mukana elämään viikonloppumme kuvien ja sepityksien avulla.

Anna saapui perjantaina yhden aikaan Dubliniin ja olin etukäteen neuvonut miten hän pääsee koululleni minua odottelemaan, sillä en valitettavasti voinut perjantain tunteja skipata. Olo oli aavistuksen epäuskoinen kun tunnin loputtua kipitin koulun kahvilaan jossa Anna jo odottelikin. Tutkitiin koulua ja jatkettiin matkaamme sateen saattelemina asunnolleni, jossa laitettiin huone kuntoon kahden ihmisen asumista varten ja vaihdettiin vaatteita. Tästä suunnattiin kohti keskustaa ja ensimmäisenä listalla olikin ruokaa, joka noudettiin Bobo's nimisestä paikasta, joka on muodostunut täällä lemppari hamppari paikaksemme!


Purilaisten jälkeen lähdettiin kohti keskustaa kiertelemään kauppoja ja hieman pintaraapaisulta tutustumaan Dubliniin. Sateisen sään vuoksi pitäydyttiin melko paljon kaupoissa ja kiroiltiinkin loppupeleissä kunnon sadetta ja paperikasseja, mitä täällä saa joka kaupasta, millä logiikalla kysyn vaan.. Illemmalla käytiin The Temple Barissa juomassa yhdet Bulmerssit ja jatkettiin matkaa kämpälleni värjäämään juurikasvuni piiloon ja vain rentoutumaan.

Lauantaina oli tarkoitus tutkia nähtävyyksiä ja onneksemme sääkin suosi suunnitelmiamme. Päivä aloitettiin käymällä St. Patricks Cathedralilla, josta matka jatkui minulle jo lähes tutulla kaavalla kohti Dublinin linnaa.




Linnalta matka jatkui Trinity Collegen läpi kohti keskustaa ja kahvitaukoa. Pysähdyttiin yhteen minulle jo tuttuun kahvilaan, jonka nimeä en siltikään muista, nauttimaan herkullisista leivonnaisista ja kuumasta juotavasta. Tästä matka jatkui St. Stephens Greenin kautta jälleen kauppojen pariin ennen syömään menemistä. Ruokailun jälkeen oli pimeys jo vallannut kaupungin, joten suunnattiin vielä hieman kaupoille ennen kotiin lähtöä.

Trinity College



St. Stephens Green

Joulua St. Stephens Greenin ostoskeskuksessa

Joulukoriste keskustan ostoskadulla

Illalla oli tarkoitus lähteä ulos joten kotona laitettiin leffa taustameteliksi ja aloiteltiin. Baarin nimi jäi taas katsomatta, mutta jälleen oltiin St. Stephens Greenin lähettyvillä ja seuraamme liittyi koulukavereitani ja Christinan poikaystävä, joka oli myöskin vierailulla. Musiikki oli jälleen vain hyvää ja koko ilta menikin melkeinpä tanssilattialla. Pahoittelen pikselisiä iphone kuvia, mutta kolmikerroksinen clubi ja söpö joulukoriste narikan vierestä oli vain pakko ikuistaa ja julkaista..

 

Sunnuntaina revimme itsemme aamusta ylös ja suunnattiin Grand Canalille katselemaan joutsenia. Tästä matka jatkui kohti Dublinin keskustaa odottelemaan äitiäni ystävänsä kanssa saapuvaksi. Aikaa tapoimme ihailemma Ha'penny Bridgeä, käymällä kahvilassa ja shoppailemalla.

RUISLEIPÄÄ !!!!! aamupala..





Treffit äitini kanssa oli sovittu The Spire nähtävyyden luoksi, mistä matka jatkuikin lounastamaan bageleille. Tästä päätettiin siirtyä katsastamaan The temple bar, jossa muut kokeilivat Guinnesia, mutta minä pitäydyin turvallisessa siiderissäni ;D Matka jatkui St. Stephens Greenille ja siitä kaupoille, sekä ihastelemaan Dublinin keskustaa. Illalla kävimme syömässä Fade St. Socialissa ja nautittiin jälleen aivan mieletön ruoka, sekä vietettiin ihana ilta. Saatettiin äitini ystävineen heidän Hotellille jossa nappasin Suomesta tulleet tuliaiseni ja suunnattiin Annan kanssa kohti kotia. Sellainen ystävä viikonloppu tälläkertaa<3

 

The Temple Bar

PS. Kesyt joutsenet on aiheuttaneet Suomi vieraissa ihmetystä, niitä kun pääsee niin lähelle ja voi jopa syöttää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommenttisi asiallisena :)