lauantai 4. lokakuuta 2014

More doors and random pics

Koska näitä söpöjä ovia vain kävelee vastaan jokaisella uudella ja vanhalla kadulla täytyy niistä aina alkaa napsia kuvia! Ne vaan on niin ihania ja kivan värisiä, joten tässäpäs teille olisi taas muutamisen uusi ovi Dublinista ihailtavaksi. Tuo pinkki ovi on ihan yksi meidän lemppareista ja sen kohdalle pitää aina pysähtyä kuvaamaan jos matkassa on uusi ihminen ;> 

Dublinissa vallitsee ihan omanlainen tunnelmansa ja jatkuvasti saa pysähtyä ihailemaan kauniita rakennuksia ja yksityiskohtia mitä rakennuksista löytyy. Kuvia tulee nappailtua sieltä ja täältä, joten tässä on ovien lisäksi muutama hassu sieltä täältä kuvakin mukana! Itse odotelen keskiviikkoa kun pääsen muuttamaan ja kuvailemaan teille omaa huonettani ja muutakin asuntoa! Ajattelin myös kuvailla vähän aluetta jolla asuntoni sijaitsee ja kertoilla teille siitä sen vään mitä itsekin tiedän.
Tämän postauksen ajastin Starbuckissa ollessani ja täytyy sanoa, että tullessani tänne 11 aikaan oli ulkona ihana aurinkoinen ja lämmin sää, nyt puoli kolmen aikaan on ulkona kamala rankkasade. Tässä ei auta kun toivoa, että sade loppuu siihen mennessä kun saan koulutyöt valmiiksi, vaikka matka hostellille on lyhyt, ei läppärini arvostaisi sadetta, koska tietenkään en ottanut sateenvarjoa mukaani.. When do I learn?













Dubin castle

Sunset at river Liffey

Wise words ;>

Tätä puolta harvoin näkee, mutta lähes kaikki liikkeet näyttää öisin tältä, joten katukuva on aika karu aina välillä. Tämäkin on yhdeltä pääkadulta nappaistu 8pm keskellä viikkoa.

Eilen pääsin viimein muuttamaan omaan huoneeseeni ja koitan kuvata tätä teille joku päivä! Eilen oli maailman surkein sadesää läpi päivän ja yön joten huonon valon takia ei kiinnostanut kuvailla. Tänään taas tuli nukuttua niin pitkään kun eilinen meni myöhään juhliessa! Jalat on taas tanssittu hajalle tyttöjen kanssa ja kotiin selvitty vasta 4am ;> Nyt pitäisikin sitten jo kerätä kamat taas kasaan ja lähteä kohti keskustaa tyttöjen kanssa päivää viettämään ihan rauhallisissa merkeissä tälläkertaa! Huomenna koitan palailla järkevämmän sisällön kanssa, mutta nyt tälläinen perus kuulumisia postaus tähän väliin :)

Edit: PS. Säästyin sateelta, se loppui juuri sopivasti kun sain koulujuttuni valmiiksi!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommenttisi asiallisena :)