torstai 9. lokakuuta 2014

Long time no see

Nyt taisinkin tulla pisin blogitauko mitä minulla on ollut täällä Dublinissa ollessa ja syitähän tähän on monia! Ensimmäisenä ja suurimpana wifi joka jostain syystä ei ole yhteistyökykyinen koneeni kanssa.. Syytän siis konettani sillä wifi toimii kännykälläni mainiosti : D toivon, että erimielisyydet olisivat nyt takana ja pääsisin taas normaalisti käyttelemään konetta. Kiltisti se ainakin antoi minun äsken katsoa uusimmat jaksot The big bang theorysta ja Modern Familysta! Hieman komediaa tähän aamuun ;>

Vakkari aamupala

Torstai on minulle "laiskapäivä", sellainen rentoilupäivä johon tulisi kuulua kaupassakäynti ja kokkausta, sekä ihan vain oleilua ja myöhään nukkumista. Illalla sitten käyn koululla kääntymässä yhden luennon verran ja palaan takaisin kotiin koomailuni pariin. Tämähän olisi myös ihanteellista aikaa tehdä koulutöitä, mutta vielä ei ole mitään akuuttia joten ei stressata niitä!

Mitäs sitten olen puuhaillut tässä hiljais eloni aikana? Perjantaina oltiin tosiaan tyttöjen kanssa ulkona bilettämässä. Ilta alkoi aloittelulla Christinan luona josta jatkoimme sitten porukallamme kohti baaria jota etsimme aluksi ihan väärältä suunnalta, mutta lopulta päästiin perille! Baariin pääsyämme olimme ensin hieman sitä mieltä, että paikka oli turhan rauhallinen meidän makuun, mutta onneksi eksyimme käymään alakerrassa ennen lähtöä, sillä sieltähän ne bileet löytyivät.

Perus jekku & vodka shotit ;D

Musiikki oli hyvää ja oli tarpeeksi tilaa tanssia! Tanssimmekin siis koko illan aamun pikkutunneille asti ja lopullisen väsymyksn, nälän ja viimeisten yöbussien johdosta raahasimme itsemme etsimään ruokaa lähimmästä Burger Kingistä<3 Tämän jälkeen jakauduimme busseille ja kävelemään ja hipsimmekin Christinan ja Sophien kanssa yhtä matkaa, Christinan asunnolta minun kun tarvitsee yksin kävellä reilu viisiminuuttia!

Girls <3

Lauantaina suuntasimme keskustaan jo päivällä hieman shoppailemaan, kierteltelemään, syömään ja varaamaan leffalippuja. Elokuvaksi oli jo etukäteen valittu Gone girl ja voin kyllä suositella elokuvaa! Meistä kaikki tykkäsi, vaikka jälleen se avoin loppu ei ollut ihan meitä varten :D Leffailun jälkeen suunnattiinkin kotia kohti kaupan kautta iltapalaa hakien.

Lunch, meidän yksi uusi lemppari paikka!

Sunny saturday !

Movie time! Koska oil ensi-ilta oil sali super iso, mutta siltikin ilman paikkoja :D

Rauhallinen lauantai siis, mutta tuli ihan tarpeeseen vauhdikkaan perjantain jälkeen! Sunnuntai oli ensimmäinen päivä kun ei ollut mitään pakollisi menoja tai mitään mitä pitäisi tehdä, ja myös ensimmäinen jonka vietin omassa huoneessani yksin, omassa rauhassa. Tämän kunniaksi vietin siis päivän sängyssä maaten ja katsellen sarjoja, sekä kirjoja lueskellen.

Atk-luokassa!

Nyt viikolla on tullut lähinnä vain käytyä koulussa ja oltua kotona. Maanantai iltana käytiin Christinan kanssa kaupassa ja mentiin hänen luo kokkailemaan meille jo vakkariksi muodostunutta pasta bolognesea! Tuttuun tapaan ruokaa oli taas neljän annoksen verran, joten tiistaina koulun jälkeen kävin shoppailemassa ja paluumatkallani pysähdyin Christinalle syömään loput pasta bolognesesta.


 Eilen oli myöskin shoppailu päivä, sillä kaipaan huoneeseeni jotain, en vain viel tiedä mitä. Tämä on jotenkin vielä autio ja kaipaisi jotain luomaan tunnelmaa. Tälläkertaa matkaan tarttui kuitenkin vain kynttilötä pimeneviin iltoihin. Shoppailun jälkeen suunnattiin Christinan ja Sabinan kanssa syömään Eddie's Rockettiin (vitsi kuulostaa hyvältä hamppareita hamppareita. Syön mä täällä muutakin :'D ), josta sitten käveltiin kaikki yhtää matkaa kotiin yksi kerrallaan pois matkasta jääden.

Viikonlopun suunnitelmat ovat vielä täysin auki, joten katsotaan mitä keksitään. Koitan myöskin kuvailla teille niitä kuvia täältä asunnosta ja postailla tänne! Oma huoneeni tulee varmaan viimeisenä, sillä kaipaan tänne vielä jotakin, ennenkuin alan kuvailemaan ;>

Löysin Ladureen Brown Thomasin yläkerrasta, mums <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommenttisi asiallisena :)