sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Howth

"The northern boundary of Dublin Bay"

Lauantaina oli tarkoitus lähteä tutkimaan rannikkoa ja oltiinkin etukäteen päätetty lähteä käymään Howth nimisessä osassa rannikkoa, joka tosiaan muodostaa pohjoisen rajan Dublinin lahdelle. Michael oli jo aiemmin käynyt kyseisellä paikalla koulukaveriensa kanssa ja kun me näimme kuvat paikan päältä oli meidänkin pakko päästä sinne ihailemaan maisemia. Paikka oli upea ja jälleen kerran kuvat eivät tee oikeutta! Alunperin tarkoitus oli lähteä ajoissa, mutta perjantai ilta meni myöhäiseksi (5am oh well), joten matkaan lähtö lykkääntyi kahteen ja valo loppui loppupeleissä kesken. Ensi kerralla pitää lähteä jo päivällä ihmettelemään näitä maisemia ;> 

Matka alkoi junalla jonka nappasimme läheltä Dublinin keskustaa ja Merrion squarea. Matkaa junalla taisi olla 15-20minuuttia ja hintaa edestakaisin lipulla vaivaiset 5,75e! :) Juna oli kulma "moderni", mutta ei lähelläkään suomen junia, ehkä niitä vanhoja mitä näkee talvella :D


"There's heating in this train, this is nice!"
"There's no heating in german trains?!"
"No and no air-conditioning.."
"Well in Finland we have both. Unless it's an old train, then it's just the heating"


Howth on tosiaan ranta kaupunki ja samalla tietenkin kalastajakaupunki. Satama oli täynnä veneitä ja jokapuolelle näkyi kalastajia onkineen. Todella ihana paikka omalla tunnelmallaan :)





Matkassa oltiin neljänhengen porukalla. Michael meidän oppaana, Christina, Maria ja minä :>





Ruoka napattiin Grabby Jo's nimisestä ravintolasta satamassa. Päätettiin ottaa yksi iso annos ja jakaa se yhdessä, mikä osoittautui aivan loistavaksi valinnaksi! Ranskuja, mustekalarenkaita ja jokirapuja, mums<3 Tämän jälkeen oli aika suunnata kohti vuorta/kukkulaa mikä lie, josta olisi parhaat näkymät Dubliniin ja kauniiseen auringonlaskuun.





Ei yhtään hassumpi paikka asua ;>


Auringonlasku oli kyllä todella upea ja todellakin kaiken sen kiipeämisen arvoinen näky! 



Auringonlaskun jälkeen päätettiin vielä suunnata toisella puolelle kukkulaa katsomaan miltä Dublin näyttäisi iltaisella. Jotenkin emme vissiin ajatelleet lähtiessä kaikkea sitä kävelyn määrää (loppupeleissä lähes neljä tuntia, joista lähes kolme mentiin tässä maastossa pikkukivien kanssa..), joten varustushan meillä oli kaikilla hienosti nilkkurit ja hame/mekko :'D oh well we survived!






Nämä vikat kuvat ei kyllä kerro yhtään mitä näimme, vähän sinnepäin ehkä! :D Näkymä oli upea kaikkineen kaupungin valoineen, muuten pimeässä illassa. Kaiken kaikkiaan siis vaivanarvoinen kokemus, vaikkakin ensikerralla liikkeelle voisi lähteä aikaisemmin (and without a hangover..) joten saisi vähän parempia kuvia oikein ajan kanssa! Jännä miten vartin aikana maasto voi muuttua niin täysin ja se tunnelma mikä vallitsee, ja jotenkin koomista ajatella että 20min junassa ja yhä ollaan Dublinissa. 

PS. First hangover in Dublin, check!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommenttisi asiallisena :)